Tätä ruokaa olen pyöritellyt mielessäni jo pitkän aikaa. Nyt vihdoinkin sain itse tätä jokin aika sitten kokeiltua ja julkaistua tämän teillekin. Avokadopastasta tuli hitti jokunen vuosi sitten ja itsekin tuli tehtyä tuota Hanna Gullichsenin kehittämää hittiruokaa useamman kerran. Itse en ole koskaan ollut mikään suuri tavallisen vehnäpastan ystävä ja nykyään, kun olen jättänyt vehnätuotteet vähemmälle halusin tehdä pitkästä aikaa tuota ihanaa avocadopastaa omien mieltymysteni mukaan. Sellaista missä olisi hyvien rasvojen lisäksi myös runsaasti proteiinia ja se olisi myös gluteenitonta ja maidotonta. Tämän lisäksi halusin, että resepti olisi myös helppo ja nopea valmistaa. Siksi aloitin tämän ruoan valmistamisen itsetehdyllä pestolla, joka säilyy jääkaapissa ja nopeuttaa ruoan tekemistä sekä lyhentää ostoslistaa, kun purkista löytyy osa raaka-aineista valmiina:)
Vihreä pesto
- tuoretta basilikaa
- tuoretta lehtipersiljaa
- 100g paahdettuja pinjansiemeniä
- laadukasta oliiviöljyä
- valkosipulin kynsi
- suolaa
Jälleen kerran, olen huono mittaamaan, teen mututuntumalla. Mutta, laitoin tuoretta basilikaa koko ruukun, lehtipersiljaa melkein saman verran. Hurautin kaikki sekaisin monitoimikoneella ja lisäsin oliiviöljyä ja suolaa maun ja halutun koostumuksen mukaan. Laitoin valmiin peston puhtaaseen lasipurkkiin.
Avokadopasta
- avocadoa
- punaista chiliä
- limemehua
- valmista vihreää pestoa
Aloita ruoan valmistus pastan keittämisellä, keitän itse yleensä vain sellaisen määrän minkä syön heti. Pilko avokado (yksi avocado henkilöä kohden) ja hienonna punaista chiliä omaan makuun sopiva määrä. Ota kulho, laita sinne pilkottu avocado ja hienonnettu chili, vihreää pestoa, purista joukkoon lime mehua ja sekoita. Maistele ja lisää suolaa tai muita raaka-aineita oman maun mukaan. Pasta on valmis n. 7-8 minuutin keittämisen jälkeen, sekoita kypsä pasta avokadoseoksen joukkoon ja valmista tuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti